Kun katsot kuvastimeen, mitä näet? Niin, kuvasi, itsesi, ulkoisen olomuotosi, mutta ehkä jotain muutakin. Ehkä näet sisimpääsi ja sieluusi, jos pysähdyt katsomaan tarkasti.
Se vahva nainen
valonsäteitä sormissaan,
aukinaisena,
hohteessa paistatellen,
tunsi äkkiä maan heiluvan,
jalkojen alla huojuvan,
suuta kuivaavan.
Liikahteli tukea hakien,
nuolaisi kuivia huuliaan
epätoivoisesti toivoen,
että selviäisi,
jaksaisi vielä hetken,
pysyisi pystyssä
muiden edessä.
Nainen lyyhistyi
lattialle
heikkona hämärässä
suojattomana,
ilman vaihtoehtoja,
myttynä kyyhötti kumarassa
toisten ojentuessa ylös.
Mutta, pelko katosi,
meni menojaan ja antoi tilaa
omalle itselle ja rajoille,
erityislaadulle,
ja tietoisuudelle,
hauraallekin on paikkansa, oma kolonsa,
tähtien alla.