sunnuntai 25. syyskuuta 2016

Sielunmaisemissa











Paljon olisi kerrottavaa pitkospoluilta ja tunturista, mutta vointi ei anna myöden tämän enempää.

Ihania syyspäiviä ystävät.

sunnuntai 11. syyskuuta 2016

Syystunnelmia










Päivittelen blogia nyt harvakseltaan, täytyy keskittyä terveysasioihin. Mutta kauniita syyspäiviä teille kaikille!


sunnuntai 14. elokuuta 2016

Hetkiä kesässä

Ennen ajatusten suuntaamista syksyyn muutama onnellinen hetki tästä kesästä.














































































Kesän onnellisimmat hetket olen viettänyt veden äärellä. Lampi, järvi, meri - osa sielunmaisemaani.



lauantai 6. elokuuta 2016

Pamskatan

Sattumalta olen tänä kesänä viettänyt aikaa merenrannalla sekä Porvoon lähistöllä että Porkkalassa. Porkkalanniemen kärjessä on Pamskatan, jonka silokalliot ovat upeat ja niin silkoiset paljaalle jalalle.





























Silokallioiden koloissa kukki helakasti isosappi.





















































 Otaksun, että tämä on ristikukkaisiin kuuluva merisinappi.






















Kallioilla istuskellessa huomio kiinnittyi rantavedessä uiviin hiukan alle kymmensenttisiin kaloihin. Ne kävivät aivan vedenrajan tuntumassa.




























Lämmintä elokuun viikonloppua.

lauantai 30. heinäkuuta 2016

Kesäpäivä Porkkalassa

Kuuma kesäpäivä Porkkalassa, kun ei ollut kiire minnekään. Päivä, joka jäi mieleen helteisen autereisena.










Vastaranta Viro kaukana jossain etelässä meren takana.























Merenrannalla lenteli merimetsoja, yksi istuu lämmittelemässä kalliolla joutsenperheen lipuessa ohi. Kunnon kuvaan en merimetsoa saanut, mutta oli kiva katsella itselle uutta lajia lennossa ja touhuissaan maisemassa.


















Rannalla oli kuumaa ja kuivaa ja sen näki kasvillisuudesta.




































Ruohosipulitypäs, siitä oli hyvä ottaa eväiden päälle tuoretta yrttiä.
























 


























Tuulisen kuumalta rannalta vielä kuumempaan metsään ja sen urakuvioisille kallioille.












Tammimetsän siimekseen ja kohti laituria. Täydellinen kesäpäivä.























Joutilaan kesäpäivän nautintona oli katsella verikurjenpolven kukkaa. Sen lisäksi lomapäivän ilona miettiä, lämmittäisikö saunan nyt vai vasta meripulahduksen jälkeen.